Taidemaalari Markku Mäkelä
www.taidemaalari.net

  -Galleria
  myytävät taulut
  -Esittely CV Vanhemmat taulut
-Maisema -Akvarelli -Abstrakti
Taidepalvelu Artifact      
-Kehystämö

Markku taulu 2006

 

Vuosia on mielessäni pyörinyt Markku aiheinen maalaus, josta heijastuisi osa omasta nuoruudestani ja myös
osa Markku nimen omaavan henkilön oletettua persoonallisuutta. Maalauksen pitäisi olla hauska ja tuotettava
katsojalleen hyvää mieltä. Nämä tekijät huomioiden tiesin että taulu pitää olla naivistinen tekotavaltaan.
Taiteilijaystäväni Antti Into Virtanen Tuuloksessa on erikoistunut naivististen aiheiden maalaamiseen, joten
kysyin häntä Markku-aiheen toteuttamiseen. Lähetin Antille tarvittavaa kuvamateriaalia ja yhdessä mietimme
kyseisen aiheen toteutusta.  
Valmiin maalauksen taustalla näkyy Söörmarkun Nuorisoseurantalo, joka tuo muistoja 60-70 -luvulta,
kun poikien kanssa käytiin siellä pingossa. Etualalla oleva Markku kuvaa ainakin meikäläistä nyky-
muodossaan ja Tunturi mopedi oli sen ajan  60-70 -luvun nuorten miesten suosittu kulkuväline.
Taulussa olevan mopedin pakokaasuista muodostuu poutapilviä Söörmarkun kylän kesäisellä taivaalle,
eli ympäristöasioissakin ollaan ajan tasalla.
Toivon tämän Markku-aiheen tuottavan katsojalleen hyvää mieltä ja palauttavan mieliin mennyttä aikaa
Irwinin laulun sanoin, " Se oli sitä surutonta nuoruus aikaa ...."
 

Ensimmäinenn Markku taulun koevedos lahjoitettiin Suomalaiselle Markku-liitolle 28.10.2006
Noormarkun Kankaan koululla olevassa 10-vuotisjuhlassa jossa oli 140 Markkua läsnä.

 



Markku-taulun lahjoittaa Noormarkun Kunnanjohtaja
Risto Peevo
 

 



Markku ja mopo
-klikkaa kuvaa näet isona

 

 Alkuperäinen Markku aiheinen taulu on maalattu öljyväreillä mistä se on muutettu Giclee grafiikaksi.
Taulut on Antti-Into signeerannut ja työt on myös numeroitu eli tämän sarjan jälkeen samaa työtä ei ole enää saatavana. Työssä on käytetty happovapaata taidepaperia ja pigmentti väriä, joten se on täysin museolaatuinen.
Kehyksenä suomalainen mäntypuinen tyylikäs kehyslista, happovapaa valkoinen paspartuuri ja kirkas taidelasi joten värit näkyvät luonollisen kirkkaina ja koska kehystys on kokonaan happovapaa säilyy työ  hyvänä vuosikymmenien ajan. (vedosmäärä yhteensä 120 kpl)

Taulua on saatavana kolmea eri kokoa
-
klikkaa kuvia näet isona

 

keskikoko
kuvan koko: 14,5 x 16
taulun koko: 37 x 37
hinta:130,-

 



iso
kuvan koko: 28 x 31
tauln koko:51,5 x 53
hinta:220,-

 



pieni
kuvan koko:9 x 10
taulun koko: 14,5 x 16
hinta:75,-

 

näistä kuvista voit hahmottaa taulujen kokoerot
 

 Tilaukset
Voitte käyttää "Tilaukset/tiedustelu" lomaketta tai normaalia sähköpostiani
. Ilmoittakaa haluamanne taulun koko ja hinta,  sekä yhteystietonne,  myös puhelin numeronne.
Taulu toimitetaan postiennakolla, lähetyskulut lisätään hintaan.
Voitte tilata tauluja myös  Antti-Into Virtaselta, yhteystiedot alhaalla.
 

Taidemaalari Markku Mäkelä
Kivelänkuja 23, 29600 Noormarkku
p. 02-5481508, 0500-722832
tästä sähköpostia Markulle
 

Tauluja myynnissä myös
Antti-Into Virtasella
 
Antti-Into Virtanen
Mikonpolku 7, 14870 Tuulos
p.0400-811577
tästä sähköpostia Antille
Antin verkkogalleria
http://www.antti-intovirtanen.net
 

Jos haluat tietää  Markku-liitosta
pääset tästä Markku-liiton viralliselle kotisivulle